Seppo Leskinen: asialinjalla! ryhtiä, rehellisyyttä ja tasapuolisuutta politiikkaan

Kaikki blogit puheenaiheesta EU ja maahanmuuttopolitiikka

Naapurit ja me

Ketkä olivat Ruotsin vaalien suurimpia voittajia? Mediat eivät ole asiaa kovin rummuttaneet, mutta suhteellisen kannatuksen nousun perusteella ykkönen oli keskusta, kakkosena olivat kristilliset ja vasemmistopuolue oli kolmosena. Suhteellisesti suurin häviäjä oli ympäristöpuolue ja sen jälkeen tulivat moderaatit.

Vasemmisto vaikean kysymyksen edessä maahanmuuton suhteen Suomessa

Ruotsissa äänestetään huomenna, ja ennustan ruotsidemokraateille 28% äänisaalista (edit: kiville meni veikkaus, olisi pitänyt tehdä kotilaksyt ennen veikkaamista). Kävi länsinaapurissamme miten kävi, niin erään maahanmuuttoon liittyvän ongelman Ruotsi on kuitenkin ratkaissut hyvissä ajoin ennen Suomea, sillä länsinaapurissamme ei ole työehtosopimusten yleissitovuutta.

Pidän selvänä, että työ on tehokkain keino integroida mihin tahansa yhteiskuntaan, ja että mitä suurempi osa maahanmuutosta on työperäistä, sen parempi sekä tulijoiden että kohdemaan kannalta.

Orjien vienti suoraan Afrikasta Amerikkaan sallittiin 500 vuotta sitten

Nykyisen gregoriaanisen kalenterin mukaan Espanjan kuningas Carlos I (Kaarle I) antoi päivälleen 500 vuotta sitten 28. elokuuta 1518 toimiluvan (charter), joka salli orjien viennin suoraan Afrikasta Amerikkaan (Independent, 17 August 2018). Miten orjuus ilmeni Pohjois-Amerikan kolonioissa ja minkälaisia seurauksia sillä oli? Mitä voimme oppia Carlos-kuninkaan päätöksestä kun ajattelemme Euroopan ja Suomen nykyhallitsijoiden suunnitelmia?

Maahanmuuton kustannuksista.

https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=256043351893457&id=100024633... Kopsasin ylläolevan jutun aamun uutisista ja jälleen alkoi mietityttämään mihin veronmaksajien rahat uppoaa.1.3 miljoonaa/20 henkilöä on melkoinen lasku. Kuka tai mikä taho rahastaa, sen näyttää tulevaisuus. Totuus on että uppoamme tämän haittamaahanmuuton seurauksena ja tulevat polvet kiroaa laskua. Itse yritän päästä Eduskuntaan muuttamaan menoa ja turha sanoa,ettei yksi ihminen voi vaikuttaa.Saa ja pitää äänestää,jos olet Hämeen vaalipiiristä. Ps.

Ministeri Orpo - onko lainsäädäntö hakusessa?

Taas kerran on aivan pakko puuttua oleelliseen seikkaan puhuttaessa maahanmuutosta ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä.  Tämä tuli itselleni jälleen kerran selväksi kuunnellessani Suomi Areenalla käytettyjä puheenvuoroja mm. maahanmuuttoon liittyen.

Suomi Areenalla käytiin eilen illalla eduskuntapuolueiden puheenjohtajien ”tentti” useista politiikan osa-alueista. Yksi alue oli maahanmuutto ja siihen liittyvät toimet, joita suunnitellaan unionissa.

YK:n jäsenmaiden uusi sopimus maahanmuutosta hyväksyttäväksi joulukuussa

Paljon on ollut puhetta ja vaatimuksia muun muassa Irakin kanssa solmittavasta palautussopimuksesta, jota on yritetty aikaansaada maiden kesken jo maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin ministeriaikana (Vanhasen II hallitus 2007-2010) ja nyttemmin ulkoministeri Soinin käymillä neuvotteluilla ministeriön virkamiesten kanssa. Tässä ei ole kuitenkaan onnistuttu sopimusta solmimaan.

Uudistettava maahanmuuttopolitiikka Saksan tapaan

Ryhdistäydy Suomen eduskunta ja seuraa yhtäjalkaa Saksan kanssa mitä tulee maahanmuuttoa koskevaan lainsäädäntöön.

Saksan maahanmuuttopolitiikka on muutoksen kourissa. Jokseenkin perusteellisesti, johtuen Merkelin johtaman hallituskoalition koossa pysymiseen. SPD ei näytä hyväksyneen kuitenkaan hallituskumppanien CDU:n ja CSU:n sorvaamaa sopimusta sellaisenaan mitä olivat sopineet turvapaikkapolitiikasta ja maahanmuutosta yleensä.

SPD:n vaatimuksesta tulee laatia maahanmuuttoa koskeva uusi lainsäädäntö, johon kuuluisi mm.;

Saksassa hallitussopu maahanmuutossa

Saksassa hallitus päässyt sopuun

Saksaan ei perusteta erillisiä vastaanottokeskuksia, vaan tulijat asioivat poliisiasemilla. Toiseksi, Saksa palauttaa vain jo turvapaikkaa toisesta EU-maasta hakeneet kyseiseen maahan – jos Saksalla on erillinen palautussopimus kyseisen vastaanottajamaan kanssa.

 

Eli nyt on kaikki hyvin ja EU:ssa yhteistyö toimii taas tehokkaasti ja maahanmuuton ongelmat on ratkaistu.

Muuttuiko EU:n maahanmuuttopolitiikka Eurooppa-neuvostossa?

Monensävyisistä uutisoinneista on saatu lukea ja kuulla. Tässä sitten joukkoon suuren lehden tuottamaa uutisointia Eurooppa-neuvoston kokousannista torstaipäivältä ja aamuyön tunteina perjaintain puolella. Lähinnä tässä kirjoitan mitä tuossa kokouksessa on päätetty maahanuuttopolitiikkaan liityen Euroopan ulkopuolelta.

Kokouksen osallistujista jäsenmaiden johtajista näyttää olevan erilaisia näkemyksiä mistä on päätetty. Tosin taitaa olla niin, että kukin johtaja on keskittynyt vain siihen antiin, joka on omalle maalle kiinnostavin ja edullisin anti.

Ihmisoikeudet ovat jakamattomia!

Ihmisoikeudet ovat jakamattomia!

 

 

Anmesty ilmoittaa että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Tämä on totta, meidän kaikkien pitää saada nauttia ihmisoikeuksista.

Amnesty on vain yksi järjestö, ei sillä ole mitään valtaa vaan yrittää edistää omia mielipiteitään mutta keinot ovat vääriä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä