Seppo Leskinen: asialinjalla! ryhtiä, rehellisyyttä ja tasapuolisuutta politiikkaan

Mitä - punavihreä konkurssi vaihtoehdoksi? Ei!

Hallituksen politiikka toimii. Siitä kertoo mm. vankat luvutTeollisuudesta. Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2017 marraskuussa 15,1 prosenttia suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Tammi-marraskuun aikana tilaukset kasvoivat 14,4 prosenttia vuodentakaisesta. 

Metalliteollisuudessa tilaukset kasvoivat 21,4 prosenttia, tekstiiliteollisuudessa 6,7 prosenttia ja paperiteollisuudessa 6,1 prosenttia.

Lähde: Talouselämä

 

Mitä tuo kaikki yllä oleva kertoo? Se  kertoo sen tosiasian, että nykyisen hallituksen linja toimii!  Talous kasvaa, vienti vetää ja mikä ilahduttavinta, työllisten määrä nousee ja se jos mikä, on kansantalouden ja tietysti yksittäisten ihmistenkin kannalta erittäin hyvä ja positiivinen uutinen.. Se luo uskoa tulevaisuuteen..

Mutta, on tässä kysyttävä myöskin, että onko meillä malttia vaurastua tilanteessa, jossa vastuuton opposiittio huutaa sivusta ja lietsoo eripuraa kaikin mahdollisin konstein..?

Uskon että tästä hyvä tulee. Pidetään vaan päät kylminä opposiittion räksytyksille ja suunnataan katse rohkeasti tulevaan. Annetaan hallitukselle työrauha tärkeässä isänmaallisessa tehtävässä rakentaa uskoa tulevaisuuteemme. Ja pidetään vakavasti mielissämme se, että mikä olisi nykyiselle vakaalle menolle vaihtoehto? Jos vaihtoehtona on punavihreä konkurssi, niin unohdetaan se taaksejääneeksi aikakaudeksi...Ikuisesti!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (54 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Jaksamista sinulle sinisessä tulevaisuudessasi.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Kiitos, kuin myös. Missä tulevaisuudessa tai menneisyydessä vaellatkin...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Nykyisyydessä, kohti ijäisyyttä.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #12
Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Jaksamista sinulle sinisessä tulevaisuudessasi.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Tälle blogillesi tuskin saat paljon kehuja, nyt ei ole muodissa kertoa hallituksen aikaansaamista positiivisista asioista vaan nyt kuuluu kaikkien moittia jokaista hallituksen tekemää lakia. Täällä puheenvuorossa saa nyt innokkaita taputuksia kun kertoo hallituksen toimista totuuden lähellä olevia vihjailuja ja osoittaa olevansa nokkelampi. Monilla on suuri hätä kun nuo mainitsemasi asiat näyttävät toteutuvan ja ennakoitua paljon nopeammin.

"Mutta, on tässä kysyttävä myöskin, että onko meillä malttia vaurastua tilanteessa, jossa vastuuton opposiittio huutaa sivusta ja lietsoo eripuraa kaikin mahdollisin konstein..?"

Tuo on se kaikkein tärkein kysymys ja näyttää siltä että opposition huutaminen on tarttunut myös työntekijäliittojen neuvotteluihin ja vaaditaan aina vaan hurjempia parannuksia jotka näkyvät sitten suoraan yritysten kyvyssä työllistää ja myydä tuotteitaan. Luulempa että malttia vaurastumiseen ei ole jos hallitusta alkaa opposition huuto pelottamaan.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Kiitosta hyvästä ja valaisevasta kommentista. Hallituksen suuntaan tässä pitää yrittää terveisiä, että pitäisivät rivit suorina ja pysyisivät rohkeasti valitun linjan takana. Mitä vaikutusta luulet olevan sillä kansalaisten ja hallituksen mieliin, Kun Sauli Niinistö on puolustanut aktiivimallia tänään Oulussa pidetyssä pressaehdokkaiden tilaisuudessa? Mielenkiintoista on...

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

"Mitä vaikutusta luulet olevan sillä kansalaisten ja hallituksen mieliin, Kun Sauli Niinistö on puolustanut aktiivimallia"

Monen mielestä koko asia ei kuulu presidentille ollenkaan vaan on hallituksen heiniä. Hallitus varmaan tuntee saavansa kannustusta jos Sauli asiaa puolustaa.
Nimenomaan hallituksen tulee seistä päätöstensä takana ja hoitaa asioita sille annetulla pestillä parhaansa mukaan. Me äänestäjät teemme sitten seuraavissa vaaleissa harkintaa siitä onko tulokset olleet jatkopestin arvoisia.
Opposition huutamiselle ei voi antaa minkäänlaista arvoa, sehän huutaa joka tapauksessa, teki hallitus mitä tahansa.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen Vastaus kommenttiin #6

Joo ei muuten pressalle tietenkään kuulu, mutta arvovaltajohtajan ominaisuudessa vaikuttanee niiden ajatuksiin, ainakin toivottavasti, jotka kannattavat Niinistön valintaa mutta vastustavat samalla hallituksen toimia....

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Esimerkiksi LEX Lindström on hyvä, siitä kehut. :-)

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Hyvä että edes jottain hyvää....

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #16

Pitäähän aina olla jotain hyvää sanottavaa, kuten hautajaqisissa Amerikassa, pitkän hiljaisuuden jälkeen parturi nousi ja sanoi, "hänen tukkansa oli suhteellisen helppo ajella".

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

MInä yleensäkin kammoksun nykyajan hetkittäistä hallituksen haukkumista ja yksittäisten johtopäätöksien mukaan mesoamista.

Hallitus istuu niin kauan, kuin sillä eduskunnan luottamusta on, tai sitten kaatuu sisäisiin riitoihin, minusta on järkevää arvostella kokonaisuutta, eikä yksittäisten päätösten perusteella kiittää tai haukkua.

Kyllä tullevaisuus kertoo sitten oliko konstit oikeat tai väärät.

Veikkanpa kuitenkin, että yksittäiset päätökset vaikuttavat valtaosaan äänestäjistä, joten yleensä oppositio aina vaaleissa hyötyy.

Minä en puolustele tätä hallitusta, ja mulle kyllä kelpaa se kauhea vasemmistonkin valta, mutta olisi hyvä, jos osattaisiin arvostella koko hallituskautta, eikä yksittäisiä päätöksiä.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

No pitkälti samaa mieltä, mutta kyllä minua kovin arveluttaisi paluu vasemmistolaisiin hallituksiin. Se kun johtaisi hallitsemattoman maahanmuuton puolustamiseen ja käytäntöihin, joita kansantaloutemme ei kestäisi...Näin ainakin arvelen...

Henrik Välimäki

. . . siitähän se asian ydin löytyikin.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Kun kärjistetään asetelmia, niin että vaihtoehtona on joko vasemmistopuolueet tai kepin heiluminen, niin siitä sitten äänestäjät valitsevat. Näin siinä käy, kun ruvetaan tylysti kohtelemaan isoa joukkoa työttömiä. Monen työssäkäyvän lähipiirissä on työttömiä ja lopulta heidän kohtalonsa toimivat varoittavana esimerkkinä hallituksen politiikasta.

Maltillinen työtötmyyspolitiikka ei näytä olevan kovinkaan suosittua, joten työttömyyspolitiikan radikaalimmalla vaihtoehdolla on seurauksensa. Yhteiskunta kärjistyy. Sitä saa mitä tilaa.

Jos vaihtoehtona on keppi tai vasemmisto, niin mitenköhän kuvittelette ison joukon äänestäjistä toimivan?

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #15

Mikäs vaihtoehto se vasemmisto on millekään. Heidän politiikkansa tulos voi olla jollekin vaihtoehto ,mutten osaa kyllä pitkän päälle sitä suositella. Onneksi Suomessa on jo pitkään ollut mahdollisuus aina väliin valita toisenlainen hallitus ja eduskunta niin sitten on kestetty ne vasemmiston hankkeet suht. hyvin ja saatu aina korjattua tehdyt karkeimmat virheet. Vihreet on kyllä yksi uhka Suomelle ja jälki näkyy jo Jyväskylässä missä valta annettiin vihreille.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #20

Se onkin hyvä kysymys kaikkien puolueiden osalta. Tarjonta on se mikä se on ja vaihtoehtona on kepittäminen, tai jotain muuta. Suomalaisessa politiikassa valitaan huonoista se jonka toivotaan olevan vähiten huono.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #20

Korjattua vasemmiston? Mitä porvarit on korjannut? Tehnyt velkaa -08 lähtien.

VM-SDP Liikanen -91 1 Mrd ylijäämää
SDP Lipposen hallitus-03 3 mrd ylijäämää
Sdp VM -07 Heinäluoma 3 Mrd ylijäämää
Kepu PM,kok VM-10 8 mrd Alijäämää

07-Heinäluoman perintö
Velkaa Vain 54 mrd
Nyt velkaa yli 104 Mrd .Kepu,kok hallitukset-08-19

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Ainoa hallitsematon maahanmuuttoaalto tapahtui ex-persujen ollessa hallituksessa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #30

Totta. Ja Kreikan III-tukipaketti 86 mrd meni kevyesti
kepu,kok persujen/"Sinipiikojen" äänillä läpi.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Huokaus, viennin vedon paraneminen ei kerro oikeastaan hallituksen toiminnasta yhtään mitään, ei hyvää eikä pahaa. Se kertoo, että päämarkkina-alueillamme on talous piristynyt ja tuo nousu on nyt ollut sen verran pitkäkestoista että myös investoinnit ovat alkaneet piristyä euroopanlaajuisesti. Meidän vientimme kun tuppaa olemaan aika lailla investointituotevetoista, ei pelkkä kulutuksen kasvaminen riittänyt, vaan tarvittiin muutama suhteellisen hyvä vuosi että myös investointituotteille alkoivat markkinat kasvamaan.

Toki on ymmärrettävää, että hallituspuolueet pyrkivät kehumaan omia tekojaan ja niiden merkitystä, mutta olisi hyvä, että ne kehumisen aiheet löytyisivät todellisuudesta, ei mm talouden väärinymmärätämisestä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Jos se on jo meriitti, kun eivät ole onnistuneet sössimään niin, että meillä kehitys menisi toiseen suuntaan kuin muualla? :-D

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Muutama vuosi takaperin oli kertomasi mukainen tilanne, oliko silloin paremmin?

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

No joo olet kyllä Marko sanavalinnoissasi herrasmies ja olet aina ollut...

Käyttäjän JyrkiSaari kuva
Jyrki Saari

Juha Sipilän hallitus on alusta asti tiennyt, että nousukausi tulee aina viiveellä Suomeen. Se ottaa kaiken hyödyn irti väittämällä sitä omaksi ansiokseen. Hallitus leikkaa heikossa asemassa olevilta työttömiltä, mutta piikki on avoin läpisaastaiseen uraanikaivostuotantoon, jolla on läheiset yhteydet aseplutoniumiin. Kaikkein pimeimpiin arabivaltioihinkin on tämän hallituksen aikana alettu viemään aseita ja vaikka mitä. Tuollainen edesvastuuton toiminta tietää terroriuhkaa lisää maahamme,eikä mikään kybersotayksikkö pysty estämään iskua ydinvoimalaan. Hallitus on toimillaan lisännyt uhkaa 500 000 ihmistä kohtaan yksinomaan Olkiluodon vaikutusalueella.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Minä toivon sintuille hyvää.

Soini saa pitää paikkansa Eduskunnassa.

Jos tulee microjytky, niin voi saada sinne sinttukaverin.

Laura Huhtasaarella on valovoimaa ja karismaa.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen
Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Eikä hallitus kaikkia ole kepittänyt. Perheelliset opiskelijat, takuueläkeläiset ja toimeentulotukilaiset nauttivat aika isoista korotuksista myös tänä vuonna. Eivätkä leikkaukset ole koskeneet näitä ryhmiä (paitsi hetkeksi opiskelijoita) muutenkaan.

Vaimon opintotuki kasvoi 75€/kk.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Ja kaikkein pienituloisimmat on vapautettu monista maksuista kuten, yleverosta ja lasten päivähoitomaksuista. Joku ne nuokin maksut kuitenkin maksaa jossain muodossa. Ilmaisia palveluita kun ei taida loppupelissä olla...

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen

Kuntien pienipalkkaiset ( 2 -2300 br/kk ) työntekijät on vapautettu osasta lomarahojaan. Eikös hallitus kehunut jokin aika sitten, että talouskasvu johtuu niistä toimista.
Todellisuudessa hallitus ei ole tainnut saada itse aikaan kuin yhden ison hallituskriisin, sekä epäonnistuneen pakolaisten asioiden hoidon. Tämä epäonnistuminen jää sinisten rekeen loppuiäksi, mutta ei siitä luista myöskään Persussuomalaiset, ei vaikka nyt yrittääkin tehdä mustasta valkoisen.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Tuliko eläkeläisille ja työttömille ansiotulovähennystä?

Nousiko myös heidän veroluonteiset maksut?
Vasenkäsi antaa ja oikeakäsi on jo kyynärpäitä myöten taskuilla vieden "antamat" rahat .
Hulevesi-hupivene tms veroilla.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Pekka miten suuri se iso korotus on toimeentulotukilaisille? Siis korotuksen suuruus?

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Eikös se ollut viitisen euroa kuussa?

Käyttäjän PasiSalmi kuva
Pasi Salmi

Yksikään toisen maailmansodan jälkeinen Suomen tasavallan hallitus ei ole saanut poliittisilla toimilla juurikaan talouskasvua aikaan. Syyt ovat muualla maailmantaloudessa. Vain kaksi hallitusta on sen tehneet ja ne olivat sodan aikaiset hallitukset, koska sodan seurauksena Suomi teollistui ja loi valtavan määrän työpaikkoja sotakorvausten johdosta. Muut ovat vain peesailleet. Joka väittää yhdenkään hallituksen saaneet joitain aikaan yksinään riippumatta maailmantaloudesta tai siellä vallitsevista toimintatavoista ym.. niin puhuu paskaa omaan laariinsa.

Käyttäjän JoriKostiainen kuva
Jori Kostiainen

Jos vihervasemmisto pääsisi valtaan, hiissaisi se julkisen velan roimaan kasvuun ja avaisi ovet entistä avoimemmaksi maahanmuutolle. Ei kuulosta hyvälle, ainakaan minusta.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Taivas varjelkoon, jos nykyiset pirkkapersut pääsisivät vallan kahvoihin.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Siinäpä sitä valittavaa. Valitaanko se Leskisen mainitsema punavihreä konkurssi, vai keppi? Kepittäminen lisääntyy, koska se tullaan näkemään ettei nyt suunnitellut kannustimet suinkaan toimi.

Aktiivimalli kakkonen johtaa karensseihin, kun työttömät väsyvät tuloksettomaan työnantajien spämmäämiseen. Sitten havaitaankin, että tarvitseekin antaa lisää keppiä.

Tilanne luisuu äärilaitoihin ja ilmapiiri huononee.

Työpaikkojen määrä tulee vähenemään vääjäämättä. Trendi tulee olemaan laskeva. Bill Gates nosti esiin myös globaalin massatyöttömyyden mahdollisuuden. Siihen on syynsä miksi näin todennäköisesti käy.

Leskisen otsikko ei ole aivan kohdallaan mitä hän tarkoittaa. Se pitäisi mennä näin: "Mitä - punavihreä konkurssi vaihtoehdoksi? Ei, kun keppiä!"

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Täytyy myöntää, että otsikon kanssa mietin ja vääntelin....mutta asiani on ymmärretty, ainakin luulisin niin...

Käyttäjän hanante kuva
Hannu Kärkkäinen

On olemassa yksinkertain yhtälö. Jos Suomalaiset on päästetty tähän kansalaispalkkamallin, jossa sosiaalituet ja sieltä kautta saadut avustukset ovat isommat kuin palkkatyöstä tullut nettopalkka, kukaan ei lähde töihin.
Toimeentulotuki kuuluu lain säätämiin oikeuksiin ja niitä on aika paha poistaa.
Ne on ihan yhtä vaikea poistaa kuten kansanedustajien sopeutumiseläke. Kesä tai joululomat.
Palkkoja ei voida nostaa se on selvä, koska pienyrittäjät eivät pysty maksamaan isompia palkkoja ja pörssiyhtiöiden ja osakeyhtiöiden omistajat eivät suostu tai halua maksaa isompaa palkkaa, koska se on heidän tuloksestaan pois, joka sentti.
Nyt hallitus suututti AY liikkeen omilla toimillaan, kävelemällä yksipuolisesti KIKY sopimuksen yli.
Aina kun lähdetään hyvin taitamattomasti toimimaan käy aina samalla tavalla kuin muillekin hallituksille, turpaan tulee.
Sitten on hyvä syyttää AY liikettä, joka puolustaa jäsenistöään ja neuvottelemiaan sopimuksia. Sitä voi kutsua punavihreäksi konkurssiksi, tai sitten hallituksen epäonnistumiseksi...kepin annossa.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Onkohan Leskinen kuulunut edes ammattiliittoon?

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

38. Kyllä olen. Olen SPJL:n ainaisjäsen kuolemaani asti..

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Siinäpä sitä olisikin, jos noi poistettaisiin sopivasti sisällissodan 100-vuotismuiston kunniaksi. Eiköhän siitä saataisiin kunnon kähinä aikaiseksi. Leipä kun loppuu, eikä suuri joukko ihmisiä töitä saa niin alkaa tapahtumaan.

Esimerkiksi juuri ennen sisällissotaa Helsingin kaupunki järjesti työttömien massalle hätäaputöitä, jolla tilannetta yritettiin pitää rauhallisena. Töitä ei ollut riittävästi, jolloin mielenosoitukset lisääntyivät ja tilanne kärjistyi.

Nyt sitten suuri joukko työttömiä leivättömänä taistelemaan vähenemistä työpaikoista.

Todellisuudessa tämä on työttömyysturvan leikkaus, eikä suinkaan mikään aktivointi. Alun perin leikkausta yritettiin, nousi kova äläkkä ja nyt sitten leikkaus naamioitiin aktivoinniksi, jolla on kohtuuttomat ehdot, jolloin kätevästi se leikkaus toteutuukin.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Onkohan Leskinen kuulunut edes ammattiliittoon ?

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

39. Kyllä olen. Olen SPJL:n ainaisjäsen kuolemaani asti...

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

"Työväenpuolue" Persut/siniset palkansaajien asialla jo ennen vaaleja:

Vahvaan enemmistöhallitukseen porvariakselin vahvistukseksi tarvitaan vielä joko perussuomalaiset
- tai vihreät.

Elinkeinoelämän järjestöt ovat yhteen ääneen vaatimassa sellaista talouspakettia, jonka toteuttamisessa demareilla olisi liiaksi nieltävää. Talous pitäisi saada kasvuun samaan aikaan kun julkisia menoja rajusti leikattaisiin.

lll
Porvarihallituksen puuhamiehet vaikuttavat helpottuneilta kun kannatustutkimukset alkavat viittaamaan siihen, että eduskuntavaaleissa kaksi suurinta puoluetta ovat keskusta ja kokoomus.

lll
Ohjelmaneuvotteluissa pystytään kuitenkin kehittämään sellainen paketti, jota demarit eivät pysty nielemään.

Porvarihallituksen kaavailijoille mieluisinta olisi jos jo itse vaalitulos näyttäisi oikean järjestyksen.
-Keskustan,
-kokoomuksen ja
-perussuomalaisten varaan rakennettava hallitus olisi elinkeinoelämälle kaikkein mieluisin.

-Perussuomalaiset ovat nykyisessä hallitusinnossaan taivuteltavissa porvariakselin haluaman talousohjelman taakse. Tällä erää todennäköisin hallitusvaihtoehto on porvariakseli perussuomalaisilla vahvistettuna.
IL 9.1-15

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Hallituksella ei ole mahdollisuutta eikä päätäntävaltaa vaikuttaa talouteen, nyt kun devalvaatiokeino on annettu pois. Mahdollinen nousukausi tulee aina tänne ulkomailta, ja kyse on vain siitä, millä viiveellä se tulee. Nyt Suomi melkein jätti väliin yhden nousukauden.

Hallituspuolueiden ei kannattaisi samaistua liikaa nousukauteen, koska ei ole varmaa, onko se vielä täällä, kun vaalit tulevat. Eikä nykyinen vaihtoehdottomuuden korostaminenkaan ole hyvä linja, koska silloin äänestäjä kuulee juuri sen, että vaihtoehtoja ei ole. Kunnon taloudenpidossa on aina varalamppuja ja -sulakkeita ja jeesusteippiä, neuvotteluvaraa ja joustoja. Meillä ei vain juuri nyt ole mitään vaihtoehtoja, vasemmistokaan ei sitä ole. Surkea tilanne, joka päättyy ajallaan katastrofiin.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Hallitus vaikuttaa edelleen talouteen hyvinkin monella tavalla. Näkyvin niistä tavoista on verotus.

Käyttäjän Haikki kuva
Heikki Turunen

https://imgur.com/a/Hub5i

Tuossa vähän pidemmältä ajalta. Ehkä hiukan suhdanneherkkä mittari, jos meinaa osoittaa hallituksen parhautta...vai ovatko nuo piikit ylöspäin hallituksen ansiota ja mahalaskut opposition syytä?

Nyt Seppo Eskelinen vertasi hallituksen suursaavutusta aikaan, jolloin hallitus oli jo ollut vallassa 1,5 vuotta (marraskuu 2016). Pitäisikö siinä tapauksessa syyttää sen aikaista hallitusta, eikä jotain punaviherkonkurssia visioida?

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Onko Heikki Turtiainen sitä mieltä että hallituksen toimilla yleensäkin on vaikutusta vain taloustilanteen negatiiviseen muutokseen ja kaikki positiivinen on ympäristöolojen aikaansaamaa?

Käyttäjän HeikkiTurunen kuva
Heikki Turunen

Sanoinko minä niin ettei olisi mitään vaikutusta? Sepon käyttämä mittari ei minusta kauheasti vaan kerro. Vertaisin ennemmin EU-alueen muihin maihin, vaikka sekään ei kerro kuinka suurelta osin ero selittyy harjoitetulla politiikalla.

Esim työttömyyskehitystä on suitsutettu, mutta Sipilän aloitettua työttömyys oli alle EU:n keskiarvon, nyt sen yli.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

#45:
Liian lyhyt aikasarja. Tuon perusteella ei pystytä vertaamaan perättäisten hallitusten aikaansaannoksia. Hallitusten teot vaikuttavat talouteen viipeellä. Hallituskauden alkupuoli kärsitään/nautitaan edellisen hallituksen politiikan tuloksista.

Käyttäjän JukkaKarasti kuva
Jukka Karasti

Olis ihan mielenkiintoista tietää,minne nuo Sipilän työpaikat on syntyny.
Onko kela suurin ja onko yksityiselle sektorille syntynyt vakituisia työpaikkoja?.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Kuukkeli tietää.
Minne uudet työpaikat syntyivät vuonna 2016?
Vuodesta 2017 ei taida vielä olla tutkittua tietoa.

"Työllisyys kasvoi rakennustoiminnassa, tukkukaupassa, infrastruktuuritoiminnoissa, julkisessa hallinnossa, maanpuolustuksessa ja pakollisessa sosiaalivakuutuksessa sekä sosiaalipalveluissa. Työllisyyskehitys on jossain määrin alueellisesti eriytynyt: työllisyys heikkeni kuuden ja kasvoi seitsemän ELY-keskuksen alueella."

Tuosta voisi päätellä noin karkeesti että uudet työpaikat syntyivät noille aloille joissa työllisyys kasvoi.

"Aineisto on edustava otos kaikista toimipaikoista, joissa on ainakin yksi palkattu henkilö. Otantaan kuuluu 8 450:n toimipaikan vastaukset ja kun ne korotetaan koko otantakehikon tasolle, ne edustavat 156 611:n toimipaikan tietoja."

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-327-266-8
Tietova sitä haluavalle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset